Stakelogic – harvinaisempi mutta rautainen pelinkehittäjä
Stakelogic yrityksenä ei varmasti kovinkaan monelle kasinopelien ystävälle sano juuri mitään. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen sillä juuri sen vuoksi avaammekin tässä artikkelissa hieman kyseisen pelinkehittäjän taustoja jotta opimme kaikki tuntemaan tämän upean yrityksen paremmin.
Kyseessä on kuitenkin ns. ”bubbling under” tyyppinen pelialan yritys, joka on hieman vaivihkaa suunnitellut äärimmäisen hyviä pelejä, mutta nämä eivät aivan vielä ole murtautuneet valtaväestön tietoisuuteen.
Historia
Stakelogic on sijoittunut maantieteellisesti kahteen eri lokaatioon, Maltalle sekä Hollantiin. Stakelogic on tallustanut pelialan polkuja vasta vuodesta 2015 lähtien joten voitanee puhua todellisesta keltanokasta, ainakin kokemusvuosilla mitattuna.
Vaikka n. 3 vuotta on todella lyhyt aika näillä hektisillä markkinoilla, Stakelogic on selkeästi toteuttanut visiotaan määrätietoisesti aina tähän päivään asti.
Pelkästään start-upin käynnistelyihin ja paperitöihin yritys ei ainakaan ole uppoutunut viimeisen kolmen vuoden aikana sillä he ovat onnistuneet julkaisemaan jo yli 50 erilaista peliä! Yrityksen historia onkin vasta edessäpäin, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan minkälaisia innovaatioita tämän organisaation uumenista vielä maailmalle putkahtaa!
Stakelogicin valmistamat pelit
Stakelogic on järkevästi ymmärtänyt sen, että näillä markkinoilla ei voi jättiläisiä vastaan lähteä kilpailemaan täysin samankaltaisilla peleillä joita löytyy jo tuhansittain. Juuri edellä mainitusta syystä johtuen he ovatkin ottaneet portfolioonsa yhden erityisen piirteen joka vapaasti suomennettuna tottelee nimeä ”360 pelikokemus”. Tämän 360-pelikokemuksen ansiosta pelaajalla on mahdollisuus katsella mitä tahansa Stakelogicin valmistamaa slottia, käännellen sitä jopa 360 astetta! Tämä tuo kokonaiskuvaa ajatellessa paljon syvemmän pelikokemuksen pelaajalle joka janoaa autenttisuutta.
Myös mobiilipelaajia hemmotellaan tämän pelinkehittäjän toimesta sillä jokainen heidän suunnittelema pelinsä toimii myös mobiililaitteilla. Nykypäivän standardeilla olisi jopa outoa mikäli jokin peli ei toimisi kännykässäsi, joten he eivät ole tältä osin jättäneet mitään sattuman varaan.
Pelien teemaa sitoo yksi yhteinen tekijä ja se on yhdellä sanalla helposti kuvailtavissa: Animaatiot. Stakelogicin jokainen peli on täynnä pieniä yksityiskohtaisia animaatioita ja näihin on selkeästi käytetty aikaa suunnittelupöydällä. Pelien sarjakuvamainen ilme yhdistettynä tarkkuudella luotuihin animaatioihin luo voittavan kokonaisuuden sekä mahdollisuudet todelliselle menestystarinalle.
Suosituksemme pelinkehittäjän valikoimasta
Jos et ole koskaan törmännyt Stakelogicin valmistamiin peleihin, on siihen aika tehdä muutos nyt ja tässä! Listasimme sinulle kolme mielestämme parasta Stakelogicin peliä, joita toivoisimme sinun kokeilevan. Jos pidät loistavista kolikkopeleistä, jotka eivät ole vielä koko kansan tietoisuudessa, on hyvä aika ryhtyä kaveripiirisi kasinopioneeriksi ja lähteä kohti tuntemattomia seikkailuita!
Fruits Gone Wild
Fruits Gone Wild on nimensä mukaisesti kolikkopeli, jossa wild-symbolit hallitsevat koko pelin teemaa. Klassiselta ”yksikätiseltä” näyttävä slotti on toiminnallisuuksiltaan hyvin perinteinen, mutta siihen on lisätty hieman nykypäivän standardeja vastaavia, pelikokemusta parantavia elementtejä mukaan.
Pelkistetystä ulkomuodostaan huolimatta Fruits Gone Wild pitää sisällään myös ilmaiskierroksia, jotka ovatkin jokaisen menestyneen kolikkopelin suola. Itse pelin pohjana toimii viisi rullaa sekä neljä riviä.
Mikäli et halua siis lähteä pelivalinnoillasi hulluttelemaan, suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan tätä Stakelogicin hittipeliä.
Hardwell
Jos tuomiopäivän trance ja tanssimusiikki on sinun juttusi, Hardwelliä pidemmälle ei kannata lähteä etsimään suosikkipeliäsi. Tanssimusiikin ympärillä pyörivä teema ja äänimaailma tuovat täysin uudenlaisen ulottuvuuden kolikkopeleille.
Hardwell on neonvaloilla leikittelevä kolikkopeli jossa on jopa hieman cyberpunk-hengessä toimivaa mystisyyttäkin mukana. Pelin taustalla jumputtuva tanssimusiikki saa kenet tahansa iloisemmalle tuulelle, eikä mikään ihme!
Itse peli toimii kolmessa rivissä sekä viidellä rullalla, tarjoten pelaajalleen erinomaisen mahdollisuuden lunastaa voittoja esimerkiksi bonuspelin tai vaikkapa ilmaiskierrosten muodossa. Maksimivoiton ollessa 25 000€, Hardwell kestää vertailua muihinkin, hieman isompien resurssien kolikkopeleihin.
Book Of Adventure
Book Of Adventure on kaikkien Indiana Jones elokuvasarjan ystävien välitön hitti! Pelin teema sijoittuu muinaiseen Egyptiin jossa länsimainen arkeologi (muistuttaa erehdyttävästi Harrison Fordia) toimii koko homman päätähtenä, seikkaillessaan pyramidien valtaamissa maisemissa.
Book Of Adventure on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava esimerkki Stakelogicin kyvyistä rakentaa erittäin kauniita pelejä, jotka toiminnallisuuksiltaan eivät jää isompiensa varjoon. Ensimmäisestä pyöräytyksestä lähtien ei uskoisi, että sen kehittänyt yritys on toistaiseksi ”indie” –statuksella kulkeva pelialan studio. Book Of Adventure on täydellinen paketti jännitystä, visuaalista kauneutta sekä rauhallisen äänimaailmansa puolesta seesteisiä pelisessioita takaava kolikkopeli.
Peli toimii kolmessa rivissä, viidellä rullalla sekä siinä on mahdollisuus päästä pelaamaan joko ilmaiskierroksia, tai scatter-symboleilla aktivoituvia bonuspelejä.